Henkilöstösuunnittelu
Henkilöstösuunnittelun kappaleessa tullaan perehtymään rekrytointiin ja perehdyttämiseen.
Rekrytointi
Rekrytoinnissa kannattaa seurata tiettyä kaavaa, jotta langat pysyy käsissä ja takaa itselleen sekä hakijoilleen parhaan lopputuloksen. Jos yhtä paikkaa hakee vaikka 30 ihmistä, ja heitä haastattelee ilman aikataulua ristiinrastiin koko rekryn ajan, on vaikea uskoa, että lopputulos tulee olemaan yhtä hyvä, mitä loogisella etenemisjärjestyksellä tulisi olemaan.
Vaihe 1; Mietitään mitä ja miksi? Mihin asemaan tarvitsemme työntekijän ja kuinka pitkäksi aikaa? Olisiko talon sisältä mahdollisuus löytää työntekijä uuteen rooliin, vai tarvitsemmeko lisää käsipareja? Luodaan myös työpaikkailmoitus ja julkaistaan se sopivissa alustoissa. Esimerkiksi hevosalantyöpaikkoja etsitään aivan eri paikoista mitä normaaleja toimistotöitä. Hevosalalla facebook on kovassa nosteessa puskaradion lisäksi. Oikeastaan muita alustoja emme sitten suomessa käytäkään, muuta kuin facebookia ja puskaradiota.
Vaihe 2; Tarkastellaan ja haastatellaan hakijoita. Tutkitaan kaikkien CVt läpi ja tehdään "tarkistuksia" eli voidaan esim. soittaa joillekin suosittelijoille ja kysyä heidän kokemuksiaan kyseisestä hakijasta. Tarkastelun jälkeen valitaan mahdollinen "short list" eli x määrä parhaita ehdokkaita.
Vaihe 3; Tapaaminen parhaiden hakijoiden kanssa. Voidaan suorittaa sekä ryhmähaastatteluja että yksittäishaastatteluja.
Vaihe 4; Päätös valitusta hakijasta.
Vaihe 5; Ilmoita sekä valitulle hakijalle, että hakijoille joita ei valittu. Hevosalalla (varsinkin hevosenhoitotehtäviin) käytetään usein koeaikaa. Mielestäni on tärkeää, että ilmoitetaan myös muille hakijoille, että tällä hetkellä on henkilö koeajalla. Ilmoitamme mikäli hän ei ole soveltuva, ja haluamme "katsastaa" muita ehdokkaita.
Vaikka rekrytointi prosessina on tärkeä suorittaa "oikein", tärkeämpää lopputuloksen kannalta on silti se, millaisen ihmisen päätyy palkkaamaan. Onko kyseisellä ihmisellä jotain "erikoistaitoja" joilla se vahvistaa jo olemassa olevaa tiimiä? Entäs millaiset työtavat kyseisellä ihmisellä on ja löytyykö häneltä oikeanlaista asennetta? Oli työnimike sitten hevosenhoitaja, myyjä, toimistotyöntekijä tai mikä tahansa maan ja taivaan väliltä, tarvitaan positiivista ja avointa asennetta työtä kohtaan. Jos lähtökohdat on "kamala työ, en tee kuin minimin" koko tiimin henki ja toimivuus tulee kärsimään, jos muut ovat panostaneet työhänsä 110%.
Perehdyttäminen
! |
Kommentit
Lähetä kommentti